Kun ratsastaja on vino

Vinoudesta on tosiaan muodostunut meillä aivan järisyttävän suuri ongelma. Huomaan itsekin muutoksen tapahtuneen ihan tässä kevyen vuoden sisään. Oikea olkapääni työntyy eteen - siis jokaisessa askellajissa, jokaisessa siirtymässä, jokaisessa tehtävässä. Viime valmennuksessa, joka oli siis juuri ennen lakkiaisiani, sain kuulla miten äärettömän vino hevonen Rölli on ja kuinka vinoksi sen on tehnyt vieläkin vinompi ratsastaja (eli siis allekirjoittanut itse). En ollut tajunnut ongelman suuruutta ennen kuin nyt. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Huh huh. Voin kertoa, että oli melkein itku lähellä - niin hammasta purren ja väkisin yritin saada oikeaa olkapäätäni taakse ja kääntää vartaloani takaisin neutraaliin linjaan. Vaan ei. Kun ihminen on pitkien ja staattisten olotilojen kautta johonkin asentoon oppinut, on siitä vaikea lähteä rimpuilemaan irti. Siispä siellä minä selässä törötin, itse menossa kokoajan sisäkaarteen suuntaan ja hevosparka puskemassa ulkolapa edellä jokaiseen kulmaan.

Oli meillä satunnaisia hyviäkin pätkiä - onneksi. Kaulan venytys toimi ajoittain (sillä hyvällä puolella) ja sain jopa pollen taipumaan nätisti raviympyrällä, rennosti. Mutta ääh. Se tosiaan ärsyttää, kun tietää, että hevonen osaisi ja hevonen menisi mutta kun itse on "pilannut" kaiken rytyyttämällä menemään ihan rauhassa toinen olkapää edellä.

Huomatkaa, miten kaula ei taivu (eikä muuten taivu takamuskaan). Minä pönötän selässä, eri heppa alla.

Huomasin muuten ollessani valmennuksen jälkeisenä lauantaina maastossa vaelluksella, että hevonen sielläkin meni allani koko ajan hieman vinossa. Syyllinen olin minä, siitä olen varma, sillä kyseessä oli pitkäkaulainen ja nuori puoliveritamma, joka oli muuten todella herkkä ratsastaa. Ja kun ratsastaja siellä selässä kekkuloi miten sattuu, ei ole ihmekään, että hevonen ei toimi niin kuin pitäisi.

No nyt ongelma on ainakin tiedostettu (oikein huomaan, miten oikeassa hartiassa on alkanut tuntua kipua, esimerkiksi nyt kun kirjoitan tätä) ja sitä kautta on kai minunkin helpompi yrittää lähteä asiaa korjaamaan. Hieroja? Jäsenkorjaus? Pilates? Jooga? Kokeilen kaikkea, eihän siitä mitään tule jos jokaikinen hevonen jolla menen liikkuu eri suuntaan kuin ratsastajansa.

Onko teillä mitään vinouksia? Ongelmakohtia oman kropan kanssa, jotka vaikuttaa ratsastamiseen?

Ollakseni rehellinen

Pitkä hiljaisuus on varmasti teille tuntunut ikuisuudelta (ja osittain kyllä niin minullekin), mutta siihen on ollut syynsä. En olisi ikinä uskonut, että koulu voi stressata niin paljon kuin viime aikoina. En jaksanut edes avata läppäriä, saati, että olisin kirjoittanut postauksia, niin paljon kuin kirjoittamisesta nautinkin. Istuin kemian kertauskirja edessäni ja mietin, miten hitossa ajattelin voivani ikinä saada siitä eximian. (Ja jep, alustavien perusteella arvosanani edustaa tosiaan enemmän A:ta kuin L:ää)

We are back in business ja better than ever!

  Nyt vihdoin olen saanut koulun alta pois - lopullisesti. (Ainakin vähintään ensi syksyyn asti...) Kaiken kattavien stressisairastumisten jälkeen olen oikeasti vasta nyt pystynyt keskittymään kaikkeen paljon täydemmällä teholla. Väitän että lukio osaa olla rankkaa ja väitän myös olevani ihminen, joka stressaa paljon ja yrittää kompensoida alisuorittamistaan itsensä piiskaamisella, jolloin kaikki kaatuukin yllättäen päälle. Sama pätee myös ratsastukseen, niin surullinen kuin siitä asiasta olenkin. En ole ikinä pitänyt itseäni mitenkään erityisen suorittajaluonteena, mutta näköjään olenkin - ainakin jonkinasteinen. Meditaatio ja hathajooga, olen tulossa luoksenne. Kohti parempaa stressinhallintaa.

  Hassua muuten, että nyt kun kirjoituksista on kulunut aikaa, alkaa jossittelu. Kuinka olisin voinut lukea paremmin, enemmän ja panostaa taas siihen ja siihen enemmän. Ah, kuinka turhaa ajatustyötä. Jos siellä nyt on samassa jamassa olevia lukijoita, niin älkää huoliko - selviätte kyllä, vaikka se vaatisikin flunssakierteen ja tuhat angiinaa keuhkoputken- ja poskiontelontulehduksella ryyditettynä. Noh, vitsi vitsi, mutta tosiaan - ottakaa iisisti. Lukio on oikeasti hauskaa aikaa ja kyllä me aikaamme mieluummin hevosen selässä viettävätkin saamme sieltä lopulta lakit kouraan.

Toivottavasti ei mennyt liikaa avautumiseksi, mutta itse pidän siitä, kun ihmiset tuo itseään blogeissaan "lähemmäs" lukijoitaan ja paljastaa palasia sielustaan. (voiko noin edes sanoa?)

Nähdään taas pian! Tällä kertaa aion avata koneeni iloisemmalla mielellä!

Postaushaaste: Jos hevoseni osaisi puhua

Mitä tekisikään Rölli jos...

… maastossa tulisi peura vastaan?

"Hei. Hei hei hei. Mikä toi on? MIKÄ TOI ON? Ei se ainakaan hevonen ole? Olga, auta! Vie mut äkkiä pois täältä!"

… saisi yhtäkkiä ravikärryt taaksensa?

"Ah yes, taas nää! Nyt muuten mennään eikä meinata!"

… eläinlääkärin auto kurvaisi tallipihaan?

"Onko se se kiva eläinlääkäri taas?"

… kiukkuisen näköinen ihminen lähestyisi?
"Hyi! Mene pois. Inhottavaa tulla tolla lailla droppaa mun tunnelmaa."

… maastoreissulla joutuisitte jonon hännille?
"Hei come on! Kuka sano et ois muka ok et me ollaan täällä peräpäässä? Enhän mä nyt tiedä mitenkään mitä muut tekee tuolla edessä. Iskee jäätävä FOMO."

… kengittäjä sovittaisi uutta kenkää kavioon?
"Joo. Okei. Mikä tää juttu on? Miksei voida kertoa etukäteen mitä siellä duunataan?"

… kissa loikkaisi yllättäen heinikosta kentälle?
"PUUMA!! Olga pelasta!"

… esteradalla okserin alle olisi piilotettu vesimatto?
"Okseri? Vesimatto? Ain't gonna happen."

… ruoka-aika lähestyisi, mutta iltatallin tekijä olisi myöhässä?
"Uskomatonta. Jättää nyt hevosparka nälkiintymään karsinaansa. Tähän on hevosen elämä tullut - kukaan ei enää välitä."

… satulavyötä kiristettäisiin kiireellä monta reikää kerrallaan?
"Hei! Meikäpoika ei tosiaan kattele tällästä. Lähden pois NYT jos se massun puristelu ei lopu."

… koulutunnilla väistöt kaikkiin ilmansuuntiin alkaisivat ärsyttää?
"Tää oli tässä. Nyt en muuten tee enää yhtään mitään."

… trailerin silta laskettaisiin alas, ja hevosesi pitäisi kavuta kyytiin?
"Ollaanko me menossa valmennukseen? Taas? En vaan oikein millään jaksaisi. Joo, älä selitä, että pääsen muka laitumelle. Kyllä minä teidän metkut tiedän. Nyt ei tasan huvita."

… olisitte maneesissa ratsastamassa, kun lunta alkaa tippua katolta?
"PUUMA!! Auttakaa joku!"

… muut hevoset olisi haettu sisään ja hevosesi olisi jäänyt viimeiseksi?
"Miksi mun kohtalo on jäädä viimeiseksi? Olen pettynyt teihin, ihmiset. Jokaikiseen. Ihan sama vaikka Olga lahjoisi herkuilla. Olen nyt hyvin vihainen."

Tätä oli äärettömän hauska raapustella. Rölli kun on ilmeisesti pieni diiva... Saatan ehkä tehdä vielä tälläisen postauksen Inkusta, jos vain saan hyvää kuvamatskua siihen. Linkkailkaa ihmeessä teidänkin postauksia, jos olette tähän haasteeseen osallistuneet! Näille on mukava nauraa itsekseen täällä. :D

Pieni kullanmuru

Roosa oli kaksitoistaviikkoinen jäädessään orvoksi. Nyt tragediasta on vierähtänyt vähän yli kolme viikkoa ja surun pahin verho on laskeutunut. Pahalta tuntuu yhä, mutta onneksi Roosa on kaikesta huolimatta kauhean reipas, ystävällinen ja kaunis pieni neiti. Vaikka alku oli pienellä kovin surkea, uskomme kaikki siitä kasvavan vielä jonain päivänä hienon hevosen. Vappu oli loistava äiti varsalleen ja ehti menneinä viikkoina jo opettaa Roosalle niin monia, hevosen elämän kannalta tärkeitä asioita. Elämä jatkuu.

Vapun Ilo 2009-2016

" Älä seiso haudallain itkien;
en ole siellä, nuku en.
Jatkan elämääni tuhannessa tuulessa,
olen timantinhohde lumessa.
Olen aurinko, joka kultaa viljaa,
syyssade, joka putoaa hiljaa
Kun heräät aamun hiljaisuuteen,
olen ylitsesi maahan uuteen
matkaavien muuttolintujen lento.
Olen öisten tähtien loiste hento.
Älä seiso hauallain itkien;
en ole siellä - kuollut en.

Kiitos, kun saatoit maailmaan kauneimman muiston, mitä kukaan voi antaa.

Issikoiden SM - sunnuntain kuvakooste

Huh. Näiden kolmen viikon aikana, jotka olen viettänyt "blogihiljaisuudessa", on tapahtunut jos jonkinmoista. Iloa, toki, mutta myös pohjatonta surua. Surusta kerron vähän myöhemmin, mutta haluan aloittaa näillä iloisilla asioilla.

Nimittäin islanninhevosten SM-kisat viikko sitten sunnuntaina! (ja myös perjantaina ja lauantaina) Ajelimme äitini kanssa sunnuntaiaamuna Ypäjälle katselemaan finaaleja ja upeita hevosia. Antaa siis kuvien puhua puolestaan.

Oli aivan ihana katsella upeasti liikkuvia ratsukoita - junnuista sennuihin. Omakin kisakuume alkaa aina palaa, kun käy katselemassa kisoja. Ja kipinä treenaukseen syttyy aina uudelleen. Ehkä pian saan jo aikaiseksi kirjoittaa treenipostauksen. Palataan siis piakkoin asiaan! :)

Sanoja

Vähän taas lisää varsakuvia. Mutta kai näitä nyt voi laittaa, kun varsat on vaan niin pienen hetken tällaisia palleroita. Mikä/mitkä oli teidän lempparikuvat?

P.S. Ihanaa ja turvallista juhannusta kaikille!

Tee, hyvä ihminen, niitä siirtymiä

Ja olen tehnyt niitä siirtymiä. Ja välineurheilija kun olen, niin ostin uudet kumiset putsit, sillä kun pojalle on tullut enemmän lihasmassaa ja ryhti parantunut, niin siinä samalla on myös vauhti kasvanut. Tuloksena ravissa takajalat takoo etujalkoihin ja etukengät on irronneet kaksi kertaa. Hups :D

Mutta tosiaan. Eilen pahimmassa polttiais- ja paarmasateessa lähdin tekemään pientä treeniä tielle, koska kenttä on niin pieni. Ja kuka muka ei haluaisi mennä täysiä pitkällä suoralla? Rölli on jotenkin kauhean rentoutunut ja lähtee nykyään ihan mielellään tekemään töitä. Talven pakkasilla kenttää kiertäessä sai ihan itsekin esittää kysymyksen "miksi hitossa olen täällä" muutamaan kertaan. Kontakti poikaan on siis löytynyt uudelleen ja askel on pidentynyt. Olen aikas iloinen.

Kontakti löytyi siis. Ja kontakti on meillä ollut hakusessa jo hyvän tovin. En tiedostanut sitä ongelmaa pitkään, pitkään aikaan. Mietiskelin vain aina itsekseni, että Rölli vaan juoksee apuja karkuun, ei siinä mitään kummempaa ole. Toissakertainen valmennus ja ihana valmentajani kuitenkin osoitti sen, että hae se kontakti. En saa mitään aikaan sillä, että koitan juosta yhtä matkaa hevoseni kanssa, odottaen, että josko se kohta myötäisi niskasta ja hakisi asentoa jonnekkin muualle kuin sinne kuolaimen alle. Pitää hidastaa ja sanoa vielä lisäksi sille pollelle, että nyt hidastetaan, nyt pysähdytään ja nyt kuunnellaan.

On ollut ilo huomata, miten hienovaraisilla säädöillä hevonen oikeasti toimii. Siinä missä ennen pidin Rölliä säikkynä, enkä siksi halunnut mennä sillä maastoon, en nykyään enää muuta teekään kuin ratsasta pelloilla ja metsäteillä. Askel kasvaa ihan älyttömästi ja kun nostaa omaa kroppaa ylös, parantaa samalla hevosen ryhtiä. Ehkä pojaltakin vielä löytyy sellainen mukavan nätti, ilmava, rullaava töltti. (Okei, se on sillä jo, kunhan minä vain osaisin sen ratsastaa esiin.)

Ja se askeleen pidennys. Se tekee ihmeitä. Muitakin ihmeitä kuin niitä kenkien irtoamisia. Sen huomaa etenkin tuollaisilla ihanilla, pitkillä ja suorilla tien pätkillä, kun antaa reilusti ohjaa ja "päästää irti". Lihas- ja aerobinen kunto kasvaa suorastaan kohisten. Voisinkin muuten ottaa tässä jossain välissä parit ennen ja jälkeen -kuvat Röllistä, sillä itse ainakin huomaan jo tulosta. Lihakset erottuu ja ryhtikin on kasvanut. (Tai sitten se on toiveajatteluja...) 

Niitä siirtymiä siis pitänee tehdä. Käynti - ravi - käynti - ravi - käynti. Ja sama myös töltissä. Niin yksinkertainen harjoitus, mutta silti niin äärettömän tehokas. Sitä vähän yllättyy, kun omalta hepalta löytyykin jarrut ja menovaihde ihan erillisinä ja selkeinä. On hassua myös ajatella, etteikö hyvin pienilläkin muutoksilla tai treeneillä saisi jotain suurta aikaan - päinvastoin - usein ne isoimmat muutokset tapahtuu, kun huomaa tehdä muutoksen johonkin pieneen, mitättömään asiaan. Olen itse todella tyytyväinen tähän kehitykseen, mihin me ollaan jo Röllin kanssa tultu ja tästä on suunta aina vain ylöspäin.

Me kaadutaan... Ei sentään.

Miten teillä suhtaudutaan siirtymiin? Hyvänä treeninä vai välttämättömänä pahana?

Vesinorot kasvoilla ja mutaa saappaissa

Huh, hellettä! On meinaan ollu semmoset hellekelit ainakin täälläpäin että ihan heikompaakin hikoiluttaa. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta ja hevoset heiluttelevat laiskasti häntiään kärpäsille.

Okei, vähän juksasin. Vettä sataa ilmeisesti nyt kymmenettä päivää kun sain vasta nyt aikaiseksi julkaistua postauksen. Hassusti kävi - luulin, että olin ajastanut tälle viikolle kaksi postausta, mutta en näköjään ollutkaan. Saatte nauttia niistä sitten ensi viikolla. :-)

Sanokaa sitten, kun nää varsakuvat alkaa tulla korvista ulos - ei meinaan löydy enää kamerasta muita kuvia

Ja jos nyt oikeasti puhutaan säästä, niin tuollahan on varsin mainio keli. Puut taittuu kaksinkerroin juurestaan, avonaiset ikkunat paiskautuu milloin kiinni ja milloin auki, vettä tulee vaakatasossa ja hiekkakin voi näemmä muuttua mutavelliksi. Sellaista. Helppoo ja kivaa.

Toisaalta, milloin sitä ihminen muka tuntisi itsensä enemmän eläväksi kuin silloin, kun talsii pitkin laitumen reunoja tarkistamassa kaatuneiden puiden tekemiä vahinkoja? Sadetakin helma tiputtaa kaikki vedet vaaleanpunaisille velourhousuilleni (hyvä väri tallille noin muutenkin), "vedenpitävät" hanskat on kastuneet läpi jo ensimmäisestä ulkoilmakosketuksesta ja irtonaiset hiussuortuvat liimautuvat naamalle. Voiko siinä muka väittää, ettei tuntisi olevansa elossa? 

P.S. Villasukat ja pitkävartiset kumpparit on näinä päivinä pelastavat enkelit.

P.P.S. Sisälle tullessaan voi aina keittää ihanat lämpimät kaakaot ja kietoutua vilttiin, nam.

Hepat muuten tykkää. Paitsi Rölli. Minusta vähän tuntuu, että se poika on tehty sokerista, sillä nyt kun oon menny hakemaan sitä kaatosateessa laitumelta, niin se vaan töröttää portin lähellä pää riipuksissa elämään luovuttaneen näköisenä. Jännä juttu. 

Tammat on sitten vähän eri maasta - yksi päivä jylisi ukkonen ja tosiaan ne pienimmät puut taittui tuulessa kaksinkerroin, mutta Inkku ei mammansa kanssa olisi tullut millään sisälle. Sain taas talsia litimärkänä keskelle laidunta, ennen kuin suostuivat hitaasti alkaa löntystellä sisätiloja kohti. 

Varmaan joku nyt ajattelee, että meikäkin on tehty sokerista, kun sanon näin; enpä ole hevosen selkään näillä keleillä hypännyt ollenkaan. Pieni sade ei haittaa, parantaa vaan suoritusta kun ei ole kaikenmaailman hyppiäisiä ja polttiaisia häiritsemästä. Mutta tuonne säähän ei ihan heti kehtaa lähteä. Jäädään ratsuinemme vielä kaatuvan puun alle tai sitten maailman hirvein sadetakin lieve lehahtaa tuulessa. Ehkä olen vähän ylireagoija, mutta en nyt ihan ehdoin tahdoin halua mennä hevostani tai itseäni loukkaamaan. Varsinkaan, kun Rölli ei ole ihan siitä pommi voi räjähtää vieressäni enkä pelästy -päästä olevia hevosia.

Onko teillä ollut mitään ongelmia tän myrskysään kanssa? Mikä on ollut teidän heppojen reaktio huonoon keliin? 

Postaushaaste: 10 sanaa, 10 kuvaa

Auringonnousu

Sanattomuus

Kultainen

Ystävyys

Menetys

Odotus

Rauha

Elämä

Onni

Ilo

Käykäähän tekin osallistumassa (vielä taitaa olla pari päivää aikaa) ja linkkailkaa postauksianne tänne päin! :)

Varsa 2/2 maailmassa

31. päivä toukokuuta meille syntyi toinen varsa. Tällä kertaa islanninhevonen ja ori. Utelias ja rohkea ja erityisen itsenäinen. Tuottaa joskus hankaluuksia saada poikaa kulkemaan kiltisti äitinsä perässä kun toinen haluaisi vain juosta ja tutkia maailmaa. Fun fact muuten: tämän pojan pitäisi WorldFengurin mukaan olla viisikäyntinen ja meistä jo vähän näytti että se olisi esittänyt passia kun se juoksenteli onnessaan pihalla... :D 

Draumur fra Tuomela

i. Rödull frá Holtsmúla

e. Hugmynd frá Skardi

s. 31.5.2016

Pikkuhepun nimi tarkoittaa suomeksi "unta". Se näytti niin uneliaalta (näyttää vieläkin) kun menin sitä ensimmäisen kerran katsomaan, ehkä vähän omissa maailmoissaan olevaltakin. Nimikirjaa selaillessani etsiskelin nimeä joka kuvaisi uneliasta, höpsöä, jopa laiskaakin hevosta. Laiskaksi ei kyllä poikaa voi sanoa hyvällä tahdollakaan, niin reipas se on. 

  Kyllä ihminen vaan voi olla niin onnellinen tälläisistä pienistä palleroista. Ihanaa!

Kesäloma? Kyllä.

Vaikkakin tämä kyseinen jokaisen ihmisen suomalaisen onnen ja ilon ajanjakso alkoikin ainakin täälläpäin näin surkeassa säässä, niin toivottavasti kaikilla on alkanut kesä hyvissä fiiliksissä! Paljon onnea myös kaikille valmistuneille!

  Aiemmin talvella varatessani valmennusta kesäkuun alkuun, en tajunnut sen osuvan juuri valmistumisviikonlopulle. Noh, first things first - en tietenkään halunnut missata hyvää tilaisuutta ratsastaa jonkun ohjauksessa mutta en kuitenkaan halunnut missata ystävieni lakkiaisia ja valmistujaisjuhlia, joten mahdutin viikonlopun ihan tupaten täyteen kaikkea. Kiire olisi sana joka kuvaisi viime viikonloppua hyvin.

Sunnuntaina oli niin kylmä, että sai ratsastaa hupparissa eikä tullut edes hiki. Perjantaina ja lauantaina sai sitten kilistellä skumpalla oikein olan takaa.

Mutta ei tietenkään saisi valittaa - on loma ja on kesä. En vain ole vieläkään oikein lomafiiliksissä, itseasiassa eilen kirjoitin vahingossa kaverilleni että joo, olen menossa maanantaina kouluun - eikun mitä?

Summer bucketlistiä, (miten toi muuten suomennetaan?) sekä hevosellista että ei-hevosellista olen koittanut tänään vähän mietiskellä, mutta en ole oikein päässyt puusta pitkälle sen kanssa. Eiköhän sekin tästä vielä järjesty. Ainakin haluaisin päästä uittamaan hevosia ja laukata pellolla päättömästi ja ratsastaa ilman varusteita ja... Niin paljon kaikkea, niin vähän aikaa.

Meidän pieni poika, joka syntyi toukokuun viimeisenä päivänä. Utelias ja itsenäinen kuin mikäkin iso heppa.

Oikeastaan tämä kyseinen keli on mitä parhain hevoshommia ajatellen - hepat rakastavat kun ei ole liian kuuma eikä liikaa hytyköitä. Jos meidän kesäihottumapolleilta kysyisi niin ne varmasti seisoisi koko kesän mieluummin jossain Siperiassa. Loistava keli ratsastaa myös - ei liian kuuma, eikä liikaa hytyköitä. Meillä meni Röllin kanssa viikonlopun valmennuksetkin ihan loistavasti kun poika ei liikaa häiriintynyt mistään turhista kärpäsistä tai laiskistunut kuumuudesta. Salaa silti toivon niitä hellekelejä, edes hetkeksi, niin voisi hyvällä omalla tunnolla vain löhötä päivän.

Nyt siis nauttikaa kaikki kesästä, olitte sitten töissä tai lomailemassa ja palataan asian äärelle hyvin piakkoin!