maanantai 28. maaliskuuta 2016

Pöytälaatikon uumenista löytyy toisinaan helmiä

Innostuin tässä yksi päivä kaivelemaan koneiden ja laatikoiden kätköistä vanhoja kuvia. Rakastan paperikuvia ihan siitäkin syystä, että minulla on turvallinen fiilis niiden säilymisestä, toisin kuin kovalevyillä ja läppäreillä olevista kuvista. Paperikuvia on myös kiva hypistellä ja askarrella niiden parissa albumeita. Löysin pari kuukautta sitten vanhan filmijärkkärin ja siihen jopa kaksi putkea. Ostin sopivaa filmiä ja oon aina silloin tällöin räpsinyt kuvia silläkin – kivaa vaihtelua valokuvaukseen. Nyt kuitenkin saatte kuvapostauksen vanhoista arkistojen aarteista! (Oikeesti en vaan jaksa kirjottaa koska aivot on niin täynnä hissaa, ettei sinne mahdu ennen keskiviikkoa mitään muuta)



Rölli 4v, kattokaa millanen tukkajumala se on ollut orina! Miksi oreilla on aina niin hieno tukka?

Olga 12-vee ja joulupollena toimi Inkun emä Milli.

Leirihoitsu Miksu ei oikein jaksanu innostua poseerauksesta :D

 Miksu ja meikä again vuodelta 2013. Ja kesäikävä sen kun kasvaa.

Palleroita shettisajoilta, tää kuva ehkä vuodelta 2010-2011? (P.S. Oon oikeesti ikuinen ponityttö)

 Joku tonttu ja Röllin mamma Mintti, oon tässä ehkä 11-vuotias?

 Hepat kuikuilee aidan takana. Vasemmalta oikealle: edesmennyt Luna-tamma, nykyään pääkaupunkiseudulla asustava emänsä sekä taka-alalla pysyttelevä Inkkupallero. Tää kuva on varmaan vuodelta 09.


 Skannailin vähän albumikuvia vuodelta -11. (Anteeksi siis huono laatu) Silloin ratsastin vielä vakituisesti tunneilla eräällä lähitallilla.
Nää on myös skannailtu. Yläkuvassa Röllin tarhakaveri Eemeli ja Inkun puoliveli nauttii auringosta. Alakuvassa Inkun ja Röllin mammat. Kesältä -11 nääkin.

Leirikuva again vuodelta 2012. Minä ja Roosa-heppa.

Ja vähän uudempi kuva joltain valmennuskerralta, varmaan vuodelta 2014. Voi miten raukoilta me näytetään :D

Jee, tykkäsittekö tälläsestä kuvapainotteisesta postauksesta? Ja mitkä kuvista oli teidän lemppareita? :) Koitan tässä nyt tervehtyä kurkkua karistavasta flunssasta mahdollisimman pian ennen kuin lähden kiitämään perjantaina kohti Tamperetta! Sitä ennen toivottavasti saan kyhättyä jotain kivaa postauksenpoikasta.

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Miten lihasrevähdys parannetaan?

Viime päivät meidän tallin piha on ollut yhtä luistinrataa. Päivällä ne kohdat joihin aurinko mukavasti sattuu paistamaan, ovat ihan sulia mutta iltaisin ja varjoon jäävät kohdat ovat pelkkää peilijäätä. Kengättömien hevosten kanssa siitä ulosmeno on yhtä painajaista: en edes uskalla katsoa, milloin jalka lipeää ja joku lihas revähtää tai jotain vielä pahempaa. Kaikki hevosen jalkoihin liittyvät vammat ovat minulle painajainen. Ei hevonen voi liikkua (saati elää) kolmella jalalla, joten mikä tahansa jalkaan sattuva juttu pelottaa, liittyi se sitten kavioihin, jänteisiin, niveliin tai sitten niihin lihaksiin.



Alkupuheiden jälkeen varsinaiseen aiheeseeni eli Inkkuun: googlattuani ja googlattuani olen tullut siihen tulokseen, ettei kenelläkään hevosella ole ikinä koskaan ollut yhtäkään lihasrevähdystä tai sitten kukaan ei koskaan ole puhunut tai kirjoittanut niistä. Miten menee niiden oikeaoppinen hoito? Toimiiko hevosen lihasrevähdys samalla tavalla kuin ihmisellä? Onko lepo tärkeää vai kannattaako liikuttaa side- tai arpikudoksen pelossa? Kylmää vai kuumaa? Onko ruokinnasta apua? Paljon kysymyksiä pyörii päässäni tällä hetkellä, mutta vastauksia on vain ympäripyöreitä. 

Ratsastus ei tällä hetkellä ole ensimmäisenä mielessä Inkun kanssa toimiessa. Tavallaan se ei haittaa, koska nautin hevosten kanssa touhuamisesta muutenkin. On hyvää aikaa opettaa sille temppuja ja ajattelinkin, että opetan Inkulle askellajeihin ääniavut juoksutuksessa. Se auttaa ratsastuksessa ja ajamisessa paljon. Inkku on niin iso ja kömpelö, että sen on tärkeää hallita kaikki raajansa hyvin, kun se tekee jotain haastavampaa kuin vain jolkottelee tarhassa - siksikin lihaskunnon rakentaminen on niin tärkeää. 



Vakaasti uskon ja luotan siihen, että pääsen kesällä vielä Inkun selkään. Oli se sitten vaikka viisi minuuttia tai pelkkää istuskelua, niin uskon että siellä vielä olen. 
  Toisaalta luottamus hevoseen rakennetaan muualla kuin siellä selässä, joten tämäkin aika on meille tarpeen. Voin tehdä teille jossain vaiheessa postauksen erilaisista maastakäsin jutuista, mitä me ollaan Inkun kanssa tehty. On hauska huomata, miten hevostaan oppii tuntemaan päivä päivältä enemmän ja se oppii tuntemaan sinut ja luottamaan sinuun. Ja se on hienompi tunne kuin yksikään kilpailusijoitus.

Inkku on tässä niin hieno, mutta mie en tunnetusti oo mikään paras poseraaja... Kiitos ja anteeksi. 


Näiden talvisten kuvien myötä siirryn haaveilemaan kesästä, lämpimästä ja aurinkoisesta sellaisesta ja toivon, että ne ongelmatkin ratkeavat ennemmin tai myöhemmin ja tulee aika, jolloin saa vain olla ja nauttia. Viettäkäähän kiva viikonloppu, palaillaan asiaan ensi viikolla! Meikä jää kotiin nukkumaan kuumetta pois, joten ratsastamaankaan en ainakaan tänään pääse :(

P.S. Onko teillä mitään vinkkejä miten Inkun saisi syömään erästä lisäravinnetta josta se ei jostain syystä tykkää yhtään? (Cavalorin Muscle Force)

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Valmennuspostaus #1

Elikkä tosissaan, lauantain kuvasaldo jäi melkomoisen kevyeksi. Ei se mitään. Tärkeät asiat jäivät kuitenkin videolle tai päähän tai muistiinpanoihin. Sain kokea harvinaista herkkua, kun olin ensimmäisen tunnin aivan yksin. Yleensä tapana on ollut, että kaksi ratsukkoa on kentällä samaan aikaan. Yksinään ratsastettaessa tunti on tietenkin paljon intensiivisempi, kun valmentajan huomio keskittyy kokoajan sinuun. "Hengähdystaukoa" ei saa missään vaiheessa. Eikun siis joo, kyllähän me aina kotonakin ratsastetaan ihan koko ajan... (not) Se on oikeasti ihan hyvä asia - tykkään siitä että koko ajan täytyy tehdä jotain, vaikka se rankkaa onkin ja joutuu oikeasti tekemään ihan kunnolla töitä siellä selässä.

Ainut kuva mitä meistä löytyy lauantailta, muut onkin sitten vaan videostillejä. Irvistykseni ei valitettavasti ihan näy.

Olin taas aliarvioinut pakkasen, joten jouduin iskemään toppatakin päälle vielä toppaliivin, eikä silti tullut edes kuuma. Huhhuh.
En siis valitettavasti, kuskin puuttumisesta johtuen voinut mennä omalla hevosella valmennukseen, mutta sain onneksi tallin ihanan Feikirin ratsuksi, jolla olen usein mennyt jos ei omaa ole ollut mukana. Ihana polle.

Puolieroja voikin korjata vastakkaiselta puolelta

Homma alkoi vinon hevosen suoristamisella. Tai en tiedä voiko sitä kutsua suoristamiseksi. Tai hevosta vinoksi. Itsehän me olemme vinoja ja siten vaikutamme hevoseen tehden siitä vinon. Näin pähkinänkuoressa. Minulle tuli aivan uutena juttuna (näin jälkikäteen mietin, että miksi) se, jos hevonen ei asetu tai punkee sisälapa edellä, ei ongelmaa korjatakaan sisäpuolen avuilla. Vau. Mind blown. Aluksi testasin kasilla sen, miten hyvin heppa on avuilla ja kumpaan suuntaan se kääntyy helpommin. Sen jälkeen ympyrälle ensin vasempaan kierrokseen. Hevosen jäykempi puoli - tässä tapauksessa oikea (hmm, jostain syystä myös minun oikea hartia on jatkuvasti edellä...) - otetaan ns. "ulkokyljeksi" ja sitä ratsastetaan aktiivisesti pidemmäksi. Sisäpohje pysyy paikallaan tolppana, liikaa vaikuttamatta ja sisäkädellä näytetään suunta. 

Usein miulla on satulassa sellanen fiilis, että satula on vinossa tai hevonen on vinossa. Itsehän minä siellä vinossa olen! Oikea olkapää ja hartia on se, mikä on aina jäykempi, aina vähän korkeammalla ja hieman liikaa edessä siellä satulassa. Itse sitä ei huomaa, mutta onneksi on valmentaja joka huomauttaa niistä ongelmakohdista, sillä pienikin yksityiskohta voi vaikuttaa hevoseen paljonkin.

Syvimmät pahoitteluni - ei enää koskaan videostillejä.

Koin valmennuksessa myös ahaa-elämyksen, jota täytyy koittaa ehdottomasti Röllinkin kanssa kunhan kentän pohja hieman paranee. Huomaan itse, että usein töltissä jään jäkittämään todella staattiseen asentoon: "ettei se vaan nyt tipu posarille, pysy vielä vähän aikaa siinä töltissä pliis..." Ja silloinhan meikäläisellä polvet ja jalat puristaa hevosta ihan huomaamatta, kädet yrittää epätoivoisena pitää hevosta koottuna. Naurattaa vähän. Joskus se toimii, joskus ei. Onneksi toisella tunnilla sain avata lonkat ja reidet siten, että ne antaa hevosen etuosalle enemmän tilaa liikkua. Loogista, kyllä. Näin hevonenkin pysyy rennompana ja rento hevonenhan liikkuu aina paremmin kuin jännittynyt hevonen.

Loppuuyhteenvetona voisin sanoa, että jäi tosi hyvä fiilis lauantaista. Oli hienoa kuulla positiivista palautetta omasta kehityksestä ja huomata, miten hyvin issikka kääntyy pelkillä painoavuilla - tai katseen siirtämisellä. :)




maanantai 21. maaliskuuta 2016

Kuulumisia vko 11: Kevät, missä olet?

Olen talvi-ihminen. Ihan henkeen ja vereen. En tiedä mitään parempaa kuin kimalteleva hanki auringonpaisteessa, tykkilumen peittävät puut tai tähtikirkas taivas. Nyt kuitenkin kesähaaveet on täyttäneet meikäläisenkin mielen. Ei vitsi, olispa kesä. Sais ratsastaa t-paidassa, olis lämmin, aurinko paistais ja hevosilla läikehtivä kesäkarva. Kyllä mulla sitten taas kesällä vesisateen yllättäessä alkaa tulla ikävä talvea, joten nautitaan nyt kun voidaan. Vaikka toki talvellakin ärsyttää paksut vaatteet, joiden kanssa hädin tuskin pääsee selkään tai pohjat talvisin: liian liukasta, liian kova hanki, liikaa sohjoa... Näitä ongelmiahan ei tietenkään ole jos saa ratsastaa maneesissa. ;)

Käytin arvokasta opiskeluaikaani (lue= välttelin opiskelua) muokkailemalla ulkoasua. Voi video kun se vei aikaa, mutta sainpahan reunukset edes vähän nätimmän näköisiksi. Oon yhä ihan keltanokka bannereiden tekemisessä, mutta opettelua, opettelua... Kyllä se siitä. Joku päivä banneri on vielä henkeäsalpaavan hieno. Älkää häiriintykö, sillä muokkailen tätä vielä jonkun verran.

Tällä viikolla, kentän vaihtelevasta pohjasta huolimatta Rölli meni ihanaa ravia. Rentoa ja askelta venyttävää ravia. Kyllä siitä ajamisen mukaan ottamisesta treeneihin on ollut oikeasti hyötyä. Helposti poika kuitenkin rikkoo töltille esimerkiksi tiukassa kaarteessa tai huonommalla pohjalla, joten sitä pitää vielä treenailla lisää. Säännöllisellä treenillä on kuitenkin saatu Röllillekin, jolta ei siis se ravi ole ihan mielellään ratsastaessa lähtenyt, tosi selkeä ero töltin ja ravin välillä. Selkeästi nelitahtinen töltti ja selkeästi kaksitahtinen ravi. Siitä oon tosi iloinen - ehkä me vielä päästään sinne nelikäyntiluokkiin asti.



Niin ja se lauantainen valmennus - siitä postausta myöhemmin tällä viikolla ;) Ciao!

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Aina ei vaan voi mennä kuten Strömsössä...

...eikä edes vähän useemmin. Luulin olevani kovinkin nerokas kun laitan kolmijalan pystyyn ja otan itse itsestäni kuvia - kuvaajaongelma ratkaistu todella helposti. Niin no, joo. Teoriassa se onnistui, käytännössä ei. Tästä lähtien ainakin muistan aina tsekata sen tarkennuksen...
Eli pieni kuvakavalkadi teille sarjassamme huonojen kuvien aatelisto, olkaa hyvä:


Vedetään nyt sitten ihan kunnolla överiksi - mitä ei huono kuvanmuokkaus pelasta, sitä ei pelasta mikään. Naurattaa.

Rölli katselee kameranjalkaa epäluuloisesti.

Että mie tykkään tästä tarkennuksesta - olin kuvaushetkellä niiin varma että nyt tulee ihan mestariotoksia.

"Iik, mitä se ihminen nyt tekee!"

Ja jälleen - there's only so much photoshop can do... Mitä mie ees yritin tän kanssa?

 Loppuun se huonoista kuvista vähiten huonoin. Jos tarkennus ja meikäläisen ilme (ja taustakin joo) olisi vähän enemmän kohdillaan, niin tää kuva olisi oikeasti ollut hyvä.


Väkersin tämän postauksen ihan huumorilla, joten siltä kantilta sitä myös lukekaa. Onneksi tämän ei tarvitse olla aina niin vakavaa ;) 

Ja jos jollekin tää postaus on eka mitä tästä blogista luette, niin älkää säikähtäkö, ei nää kuvat aina oo ihan tälläsiä... 

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Kuulumisia vko 10: Kovan onnen poni

Ärsyttää. Ja harmittaa. Nyt tuntuu, että se "hevoseton on huoleton" -sanonta pitää paikkansa aivan täysin. Pari viikkoa sitten elättelin toivoa, että voisin kivuta jälleen Inkun selkään pitkän tauon jälkeen. Noh, sairaslomalla jatketaan sittenkin mutta ehkä tämä vielä tästä.



Tällä viikolla on ollut muuten niin jäätävä kelikin että oksat pois. Vaikka aurinko ei ees paista niin meikäläinen ei näe mitään. Niin kirkasta, että joudun käyttämään rumia aurinkolaseja tallilla ettei tarvitsis kokoajan olla siristelemässä. Sais nyt ees aurinko näkyä niin näyttäis ulkonakin vähän kivemmalta.
  Tajusin keskiviikkona, että matikan kirjotuksiin on enää kaksi viikkoa aikaa. Tajusin myös, että lukeminen ei oo tällä lukulomalla ollu ihan ensimmäisenä prioriteettina. Hups. Onneksi on aikaa uusia koko aine ensi syksynä jos nyt menee ihan penkin alle. Tää viikko on ollut muutenkin jotenkin hektinen: oon ollut opiskelun lisäksi töissä ja koulussakin pitäis keretä se muutama tunti viikossa käymään - sen lisäksi että olisi kiva ehtiä ratsastaa ja touhuta hevostenkin kanssa jotain. Noh, kyllä tää tästä. Paineen alla toimii yleensä tavallisesti skarpimmin, joten se on hyvä.
  Olin kuvailemassa Rölliä yks päivä kun se oli kaverinsa kanssa tarhassa. Putki ei vaan oikeesti enää riitä, hevoskuvaukseen (jos ei halua räpsyjä puolikkaista eläimistä) tarvitsee sen 70-200 mm tai vähintään 55-200. Toivottavasti saisin jomman kumman kohta aikaseksi hommattua. Kävin ostamassa kameranjalan (tripodin?) siinä toivossa että jos ei kukaan tule minua kentän laidalle kuvaamaan niin kuvailen sitten itse itseäni.
  Lauantaina suuntaan valmennukseen - valitettavasti en omalla hepalla mutta sieltä sitten laitan kuvamateriaalia jos sellaista saan jonkunlaista ja julkaisukelpoista. Näkyillään!

torstai 10. maaliskuuta 2016

"Kyllä minä oon nyt ihan oikeesti läsnä! Ai mutta mitäs mun pitikään tän jälkeen tehdä..."

Tiiättekö kun raahaudutte pitkän päivän jälkeen tallille ihan väsyneenä, toimitte ihan automaatiolla ja varustatte hevosen, jotenkin saatte kammettua itsenne vielä satulaan ja sieltä pois. Samantien kun ootte hypänneet alas, tai ehkä jo ratsastuksen aikana, tajuatte, että teillä ei oo hajuakaan mitä teette siellä? Joo, tuttu tunne – valitettavasti. Etenkin jos ratsastaa yksin eikä valmentaja ole vieressä kertomassa mitä pitää tehdä. Läheskään aina ei oo ajatus mukana siinä hommassa, kun pitää vaan ihan nopeasti mennä käymään tallilla ja liikuttamaan karvaturpa (vaikka ei se hevonen siitä yhdestä vapaapäivästä rikki meniskään).




Miksi näin sitten käy? Ratsastus on meillä usein lihasmuistissa, varsinkin jos on vähänkään kauemmin lajia harrastanut, jolloin kroppa toimii automaattivaihteella, vaikka mieli haahuilisikin muualla. Monet sanoo, että ratsastus on hyvää nollausta rankan päivän päätteeksi. Se on totta – jos osaa keskittyä ja suunnata omat ajatuksensa siihen, mitä on tekemässä eikä alitajuntaisesti miettiä mitä laittaa ruuaksi myöhemmin tai mitä kouluhommia on vielä tekemättä.


Tassu pystyyn ainakin meikäläiseltä, helposti tulee selattua snapchattia tai whatsappia kun talutan heppaa kentällä alku – tai loppukäyntejä. En keskity, en ole läsnä sen hevosen kanssa siinä hetkessä enkä pysty lukemaan hevosta. Eihän hevonen ymmärrä puhelinten päälle mitään, hevonen elää hetkessä ja yrittää jatkuvasti lukea johtajaansa (jonka ainakin työskentelytilanteessa tulisi olla se ihminen). Jos ihminen ei kuitenkaan ole läsnä kertomassa mitä tehdään, ei ole ihmekään että heppa tekee omia päätöksiä ja lähtee suuntaamaan kohti ruohotupsua.
No miten sitä läsnäoloa tai tietoista keskittymistä voi sitten harjoittaa? Itse olen kokenut todella hyviksi harjoituksiksi hengitysharjoitukset ja joogan/pilateksen. Hengitykseen keskittymisen on todettu parantavan keskittymiskykyä ja tietoisuutta ympäristöstään – ja siihenhän sitä tulisi hevosten kanssa pyrkiä. Joogassa ja pilateksessa tehdään liikkeet hengityksen tahtiin ja molemmat lajit myös lisäävät kropan hallintaa, jota ratsastuksessa tarvitaan paljon.



Haluan korostaa, että en siis ole mikään tietoisen läsnäolon, mindfulnessin tai meditaation ammattilainen tai edes ekspertti, vaan nämä ohjeet pohjautuu ihan miun omaan kokemukseen.

Monet on tähän harjoitukseen varmasti netissä törmänneet ns. “nukahtamisharjoituksena”, mutta koska tämä auttaa rauhoittamaan omaa sykettä, auttaa se myös rauhoittumaan esimerkiksi ennen kisasuoritusta. 4-7-8. Eli hengität sisään neljän sekunnin ajan, pidätät hengitystä seitsemän sekuntia ja lopuksi uloshengität kahdeksan sekuntia. Jos hengityksen pidättäminen tuntuu pahalta, voi sekunteja lyhentää esimerkiksi 3-4-6. Tärkeää on keskittyä hengitykseen ja siihen, että sisäänhengitys varmasti vie sen ilman keuhkonpohjiin asti. Muista siis käyttää palleaa ja anna vatsan nousta ja laskea hengityksen tahdissa.


Yksinkertainen aurinkotervehdys toimii myös, sitä voi tosin olla hankala tehdä tallilla. Toisaalta, jos talvivaatteet antaa myöten eikä hevoset hätkähdä, niin mikä jottei. Tätä yritän itse tehdä aamuisin tai iltaisin; alkaa veri kiertää vähän paremmin, kroppa vetreytyy ja fiilis paranee.
Tarkoituksena on siis tehdä yksi liike per hengitys. Eli sisäänhengityksellä heilautat kädet ylös, uloshengityksellä rullaat alas. Sisäänhengityksellä kävelytät kädet ja toisen jalan askelkyykkyyn jne. Tämä liike kannattaa toistaa noin 3 – 5 kertaa, jotta saat hyödyt siitä irti tai jos olet jo vanha konkari joogaamisessa niin tee ihmeessä enemmänkin.


Kolmas harjoitus onnistuu hevosen selässä. Tätä teen itse paljon. Eli aloitat ratsastamalla jonkun helpon tehtävän tai tien, esimerkiksi voltin. Tee ensimmäinen voltti siten, että keskityt ainoastaan käsiesi asentoon, toisella voltit keskityt vaikkapa jalkoihisi, kolmannella keskikroppasi asentoon, neljännellä istuinluihisi ja viidennellä keskity kuuntelemaan hevosen askeleita. Volttia ei tietenkään tarvitse toistaa samaan suuntaan joka kerralla ja voit myös keskittyä muihin asioihin, tärkeää on kuitenkin, että käytät tiedostamisessa jotain aistiasi. Älä jää ajattelemaan liikaa, keskity vain siihen, miltä liike tuntuu tai missä asennossa jalkateräsi jalustimessa lepäävät.


Samantyylistä harjoitusta voi myös muunnella ja tämä onnistuu parhaiten ehkä juoksutuksessa, taluttaessa tai vaikka niin, että istut itse selässä jonkun pitäessä hevosta kiinni. Ratsasta kierros silmät kiinni, keskittyen pelkästään siihen, mitä kuulet. Seuraavalla kierroksella voit avata silmät ja keskittyä siihen, miltä hevonen näyttää (tässä kohtaa taluttaja on hyvä apu jos hevonen on herkkä ratsastajan painonmuutoksille), kolmannella kierroksella laitat taas silmät kiinni ja keskityt siihen, miltä hevonen allasi tuntuu ja miten se liikkuu.
Lopuksi voit vaikka pysähtyä ja silittää, rapsuttaa ja taputtaa hevosta, tunnustella sen karvaa ja lihaksia. Kyseinen harjoitus toimii myös ennen selkään nousua, jos malttaa hetken pysähtyä, keskittyä ja kuunnella.



Jos on mahdollisuutta, suosittelen ehdottomasti urheilupsykologi Anna Andersénin luentoa Tietoisesti taitava ratsastaja, jolla itsekin kävin tammikuun lopulla. Siitä asti olen kiinnittänyt paljon enemmän huomiota siihen, millainen olen hevosten kanssa ja miten voin esimerkiksi rauhoittaa itseni jos joku tilanne jännittää. Nykyään on älyttömän vaikea keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan, kun esimerkiksi jo televisiota katsellessa tulee käyttäneeksi tuplaruutua ja tsekkailtua samalla kännykkää. Onneksi kaikkea kuitenkin pystyy harjoittelemaan ja kehittymään paremmaksi!

Mites te? Onko teillä mitään luottokikkoja, joilla saatte itsenne rauhoitettua ja keskittymään meneillään olevaan tehtävään? Vai ootteko aina ihan kylmänviileitä ja rautahermoja siellä satulassa tai tallilla? Kertokaa ja jakakaa kokemuksia, jos teillä on jotain hyviä vinkkejä miten olla tietoisempi ja keskittyä paremmin.








tiistai 8. maaliskuuta 2016

Karvaiset ystävät

Hevoset on aika olennainen osa hevosblogia. Tarinointia siis heposista on teille luvassa tässä postauksessa.
Eli tällä hetkellä miulla on virallisten papereiden mukaan omistuksessa yksi heppa - Inkku eli Yring frá Tuomela. Koen kuitenkin, että myös Rölli on ainakin henkisesti miun heppa, vaikka se ei omissa nimissä olekaan. Pollet tosiaan asustelee meidän kotitallilla kahdeksan muun issikan kanssa.


InkunRöllin ja minun matka alkoi vuonna 2006, kun olin itse vasta yhdeksän ja hepat ihan pikkuriikkisiä varsoja. Rölli syntyi senaikaisen "hevoseni" (lue=lempihevonen) kolmanneksi varsaksi. Pettymys oli yhdeksänvuotiaalle tytölle suuri kun sieltä tulikin ori vaikka olin niin toivonut tammaa. En vissiin silloin vielä tiennyt että tammat saattaa olla hyvinkin kipakoita jos niikseen tulee, heh.
Röllin emä on toisen palkinnon kantakirjatamma Hugmynd frá Skardi ja isä Nistingur frá Fagerang sekä Inkun emä meidän perheen ihan ensimmäinen hevonen Snilld frá Akureyri ja isä hieno ori Thor.


Inkku syntyi ensin, kesäkuun lopulla ja Rölli pian sen jälkeen. Ihania pörröisiä palleroita, joilla oli pitkät jalat ja pehmeä turpa. Tässähän tulee ihan ikävä varsa-aikoja. Näyttelyissä Ypäjällä käytettiin molemmat hepat myös, Inkku peräti kaksi kertaa. Vuodenikäisissä Rölli sai kolmannen palkinnon ja Inkku toisen. Hienosti siis meni. Jos kiinnostaa katsella, mitä polleista on siihen aikaan sanottu, niin täältä voi käydä tutkimassa: Inkun 1-vuotisarvostelu, Inkun 3-vuotisarvostelu ja Röllin 1-vuotisarvostelu


Jostain syystä miun ja Röllin kemiat ei kuitenkaan kohdannu ennen vuotta 2015. Rölli on luonteeltaan hirveän herkkä ja nopea: traktorin ohi voidaan kävellä ihan rauhassa mutta herranjestas jos joku on jättänyt sinisen ämpärin tarhamatkan varrelle. Miusta tuntuu, että en osannut kohdata Rölliä hevosena oikein ennen viime vuotta, miulle se oli aina vaan "se säikky poika". Onneksi meillä kuitenkin alkoi hommat toimia - Rölli on niin potentiaalinen ja hieno nelikäyntiruuna.
Inkku on tällä hetkellä tosiaan sairaslomalla ja elättelen toivoa selkään pääsystä.


Se on hassua, miten erilaisia persoonia hevoset on - Inkku on enemmän sellainen utelias katujyrä, joka on kuitenkin hirvittävän lempeä ja kiltti, kun taas Rölli on varovainen mutta kuitenkin niin luottavainen ihmisen hevonen kuin voi olla.
Inkku on ollut aina hirveän utelias ja valmiina tutkimaan jokaisen taskun ja laukun. Parivuotiaana se hajotti miun simpukkamallisen puhelimen. Olin menossa hakemaan toista hevosta tarhasta ratsastusta varten ja olin jättänyt puhelimen kypärän sisälle aidan toiselle puolelle odottamaan. Takaisin portille päästyäni huomasin, että Inkku oli napannut kypärän kaikkine hyvineen suuhunsa ja heitteli sitä ilmassa. Nyt se naurattaa mutta sillon vähän harmitti.



Röllistä mie usein sanon, että se on höpsö. En tiedä mikä muu sana sitä kuvaisi paremmin - toisinaan tuntuu että se on enemmän tamma kuin ruuna. Joskus (etenkin nyt kun ollaan tehty hankitreeniä ja se on oikeesti joutunut ihan kunnolla töihin) ei sitä huvittaisi yhtään tehdä mitään. Silloin huhuillaan kavereiden perään, säikähdetään maassa lojuvaa oksaa ja pyöritään ympyrää, ettei Olga vaan pääse selkään.
Yleensä, kun vauhtiin pääsee niin se tekee töitä mielellään ja yrittää parhaansa - jos sitä siltä vaan muistaa vaatia. Kyllä nää aina löytää aidasta sen matalimman kohdan mistä mennä jos ei ratsastaja itse työskentele selässä yhtään.


En tiedä löytyykö sieltä ketään samanlaista vai olenko itse vaan tällänen herkkis, mutta oon useesti alkanut itkemään hevosten kanssa. En pelosta, en surusta (vaikka niitäkin hetkiä löytyy) vaan onnesta! Pari päivää sitten esimerkiksi Inkku tarjosi päätään minulle rapsutettavaksi  ja hyvä etten alkanut vollottaa. Ne on vaan niin järjettömän viisaita ja kauniita eläimiä. Jos siellä on joku joka kokee samanlaisia endorfiinikiksejä hevosten kanssa, niin ilmoittautuu kiitos! :D


Seuraavaa postausta luvassa torstaina! Tänään meikäläinen aikoo suunnata luovuttamaan verta, joten saa nähdä tuleeko ratsastuksesta myöhemmin mitään vai pyörrynkö suorilta jaloilta...

lauantai 5. maaliskuuta 2016

#1

Moi kaikille!

Jonkunlainen heppablogi on ollut olemattomalla to-do -listallani jo pidemmän aikaa. Nyt vihdoin, ajatusta tarpeeksi kauan kypsyteltyäni, päätin sen tehdä. Katsotaan mitä tästä tulee ja mihin tämän kanssa päädyn.
Postaukseni tulevat todennäköisesti (ja toivottavasti) keskittymään lähinnä intohimooni; hevosiin, ratsastukseen ja muuhun hevosurheiluun. Eräänlaista treenipäiväkirjaa saatan ehkä myös alkaa pitämään valmennusteni ja muiden suhteen, näkeepähän sitten missä ollaan edistytty ja missä ei.



Mutta asiaan: pieni esittely hevostaustastani ja muusta on varmaan paikallaan ennen kuin alotan sen kummempia tarinoita näpyttelämään. Eli elämässäni tällä hetkellä olevat hevoset ovat lähinnä islanninhevosia. Niiden palleroiden kanssa olen ollut tekemisissä suunnilleen vuodesta 2004 (kääk, 12 vuotta, mitä!) ja ratsastamisen eli tenavatunnit shettiksillä ylipäänsä aloitin muistaakseni joskus 2002, viisivuotiaana. Pieni tovi miun ja näiden eläinten yhteiseloa on siis vierähtänyt, hahah. En muista kunnolla, milloin aloitin ratsastuksen ihan itsenäisesti, poneilla kuitenkin. Jostain syystä oon lähes koko elämäni ratsastanut enemmän poneilla. No vitsi vitsi, issikathan ovat hevosia.




Joskus aikaisina teinivuosina, Pollux-heppakerhosta eroamisen jälkeen ratsastus sitten jäi hieman taka-alalle kun elämän täyttivät muut tärkeät asiat (not). Sinnikkäästi jatkoin kuitenkin ratsastuskoulun tunneilla kerran viikossa, kävin kesäisin leireillä ja tallin harjoituskisoissa. Onneksi.

Ja nyt haluan panostaa tähän vieläkin enemmän. Tällä hetkellä yksi haave jossain tulevaisuudessa siintää askellajiratsastuksen SM-kisoissa. En tiedä vielä millä hevosella tai minä vuonna, mutta sinne kovasti pyrin.



No niin, se siitä. Enemmän sitten hevosista ja muusta tulevissa postauksissa. Postausideoita on jo kertynyt takataskuun, luultavasti postailen kerran, pari viikossa, riippuen ihan siitä miten saan otettua (tai houkuteltua jonkun ottamaan) kuvia. 

Jääkää ihmeessä seurailemaan, jos yhtään kiinnostaa ja kyselkää jos jotain jäi mielen päälle! Tulevissa postauksissa nähdään :)