perjantai 24. helmikuuta 2017

Homma toimii (ajoittain)

Koska lajin helppous viehättää, sunnuntaina 19. helmikuuta pääsin vihdoin pitkästä aikaa valmentajan hellään huomaan. Tällä kertaa ilman omaa hevosta, sillä noh, millähän hevosella minä menisin (Inkun kanssa ei vielä oikein voi hienosäätää mitään, joten parempi mennä toisen tallin pollella). Katsellaan keväällä sitten jos pääsisi Inkunkin kanssa valvovan silmän alle. 

Ja kuten aina kun hyppään hevosen selkään, oli asentoni aavistuksen liian vino, aavistuksen liian takakenossa ja aavistuksen liian jarruttava. Verrattuna viimejoulukuiseen valmennukseen, onnistuin kuitenkin lopulta korjailemaan omaa asentoani - hullua! Enkä ollut niin vino! Huippua! Saako olla ylpeä itsestään? Ihan hiukkasen ja ihan hetken verran vaan. Tämän lajin parissa se todellisuus kyllä palauttaa nopeasti takaisin maanpinnalle. Alamäen jälkeen tulee ylämäki ja niin edelleen.


Silmät kiinni vaan, kyllä se heppa menee! Köh, oikeasti lunta satoi silmiin.

Uljas ratsuni Feikir tölttää kyllä, mutta passitahtisena. Päähäni on iskostunut ajatus siitä, että istutaan satulassa tikkusuorana, jännitetään kroppaa ja "pidetään" se hevonen siinä muodossa. Näin saamme aikaiseksi hyvän töltin - not. Maailmani mullistui sunnuntaina, kun sain ohjeeksi mennä enemmän mukaan hevosen eteenpäinpyrkimykseen, suunnata omaa kroppaa kohti hevosen korvia ja ajatella eteenpäin. Se on mainio fiilis kun huomaa, että hevonen liikkuu omalla moottorilla ja itse pystyy keskittymään selässä hienosäätöön (tai muuhun säätöön). 

Jalan rentous on helppo hoksata, vaikea muistaa ja sitäkin vaikeampi toteuttaa. Lonkasta alaspäin rento ja jäntevä jalka, polvella pitää antaa tilaa eikä jännittää koko jalkaa kun käyttää pohjetta. Yksityiskohtaiset ohjeet auttavat onneksi tähänkin pulmaan. Olen sellainen ihminen, että opin parhaiten mielikuvien ja kuvailun avulla. Jos joku huutaa kentän ulkopuolelta että siirrä jalkaa, niin joo, siirrän kyllä mutta minne, miten, miksi ja mitä sillä saavutetaan. Tärkeitä asioita. Ihmiset ovat niin erilaisia oppijoita - toiselle saattaa hyvinkin riittää lyhyet ja ytimekkäät ohjesanat. Toisin täällä. Valmentajani opetustyyli onneksi sopii minulle kuin nenä päähän.



Näissä allaolevissa kuvissa näette selkeän eron siinä, miten oma asento vaikuttaa hevosen askellajiin. Ylemmässä kuvassa askellus on lateraalinen, vaikka pitäisi mennä tölttiä. Vaan alemmassa kuvassa tapaillaankin jo töltin nelikäyntistä otetta. Ja siis katsokaa - tunsin olevani selässä ihan etukenossa vaikka todellisuudessa istunkin suorassa! Miten? Miten? Uskomatonta.



Homma siis toimi. Pienen hetken ajan tunsin ylpeyden itsestäni lämmittävän sydäntäni. Koska olemme kuitenkin suomalaisia, on paras pitää elämän realiteetit takaraivossa ja muistaa, että onnistuminen on vain pieni pala isompaa kokonaisuutta. Siihen isompaan kokonaisuuteen sitten kuuluvat ne tavalliset ärsyyntymiset, turhautumiset ja pettymykset. Ja kun se onnistuminen sitten tulee, sitä hehkutetaan ääneen vain omassa mielessä ja ulospäin nyökätään hillitysti - kun nyt kerrankin sujui. Huomenna ei kuitenkaan luultavasti enää suju.

perjantai 3. helmikuuta 2017

Hiljaa kiitän ja kättä puristan

Kiitos Rölli. Kiitos menneestä, onnea tulevaan. Kiitos kaikesta mitä minulle opetit. Kiitos ennen kaikkea siitä, että valoit minuun uskoa ja rohkeutta omaan tekemiseeni. Olet pieni, mutta sitäkin pippurisempi pikku ruuna. Kuitenkin niin paljon kuin mahtuu sinuun temperamenttia, mahtuu sinuun myös kilttiä luonnetta.

Rölli siis lähti uuteen kotiinsa tiistaina. Niin haikeaa kuin se itselleni onkin, en voisi olla onnellisempi siitä, millaisen kodin Rölli uudessa paikassaan saa. Tiedän, että sitä tullaan rakastamaan siellä paljon. Hienoa on myös se, ettei poika ole kovin kaukana. Ei siis tarvitse luopua hepasta aivan täysin. Uudessa paikassa kuuluu olevan myös pitkiä maastoreittejä - parasta!




Mitään sen kummempaa dramatiikkaa ei Röllin myymisen liity. Se ei kuitenkaan koskaan ollut omassa omistuksessani, ja näin hevoskasvatusta lähellä seuranneena tiedän, että kasvateistaan on joskus myös luovuttava. Niin haikealta kuin se tuntuisikin. Rölli on hieno hevonen, nyt oli hänen vuoronsa jatkaa matkaa ja tuottaa iloa toisille.

Röllin kanssa meille syntyi selvästi yhteinen kieli, josta olen kiitollinen. Side hevoseen, olkoon se oma tai jonkun toisen, on jotain erityislaatuista ja hienoa. Sitä ei missään muussa muodossa pääse koskaan kokemaan. Eikä sitä voi myöskään ymmärtää jos ei ole hevosihmisiä. 

Ja kuten jo sanoin, onneksi poika pysyttelee meidän kunnan rajojen sisäpuolella. Ei tarvitse pelätä, ettei koskaan enää pääsisi sitä katsomaan tai kuulumisia kyselemään. Ja hei, aion taatusti myös hypätä takaisin Röllin selkään jos (ja kun) se mahdollisuus minulle vielä suodaan. Hehheh, varokaa vain.


Kaunis pieni hevoseni. Tämä ei ollut tässä, näemme vielä.